Kannanotto liittyen Israelin pyrkimyksiin Palestiinan haltuuunotolle

Israel on kansainvälisen oikeuden vastaisesti miehittänyt Länsirantaa vuosikymmeniä, väliaikainen sotatoimi muuttui pysyväksi. Laittomilla siirtokunnilla, asuttamalla yli 500 000 ihmistä palestinalaisalueilla on pahennettu tilannetta entisestään.

Rauhaa ei saada Lähi-idässä kestävälle pohjalle jos Israel-Palestiina konfliktille ei saada loppua! Viimeistään nyt, mikäli Israel toteuttaa uudet suunnitelmansa liittää miehitettyjä alueita Israelin valtion osaksi , siis lopullisesti anektoi Jordajoen laakson alueita, tulee muun maailman puuttua tilanteeseen ja EU:n vähintään asettaa ankaria sanktioita! EU:n ja Israelin välinen assosiaatiosopimus tulee jäädyttää. Kaikki asekauppa myös suunnitellut aseostot, Israelin kanssa lopettaa.

Meidän pitää voimakkaammin tukea, ei vaan palestiinalaisia, mutta Israelin ahtaalla toimivaa rauhanliikettä, kaikkia alueella väkivallattomia vaikuttamiskeinoja käyttäviä liikkeitä, mm niitä rohkeita aseistakieltäytyjiä jotka eivät suostu kansainväliseen oikeuteen vedoten palvelemaan Israelin armeijassa miehitetyillä alueilla. Siirtokunnista tuotetut tuotteet tulee Suomenkin kaupoissa merkitä korrektisti oikean alkuperän mukaan, jotta ihmiset voi päättää haluavatko kukkarollaan tukea siirtokuntapolitiikkaa.

Kommentoi