“Silmä silmästä” tekee koko maailman sokeaksi – Pysyvä tulitauko on saatava Gazaan NYT

Kirje Suomen hallitukselle 10.11.2023

WILPF Suomen osasto vaatii välitöntä tulitaukoa Gazaan. Tulitauko on välttämätön ihmishenkien suojaamiseksi ja elintärkeän humanitaarisen avun toimittamiseksi alueelle. Valkoisen talon 9.11. ilmoittama tieto, että Israel suostuisi neljän tunnin päivittäisiin tulitaukoihin, ei ole kutsuttavissa tulitauoksi. 

Palestiinalaisilla siviileillä ei ole suojaa eikä mahdollisuuksia paeta. Israelin joukkojen pommitukset ovat jatkuneet viikkoja ja kiihtyneet entisestään lokakuun lopulta lähtien. Gazan pohjoisosaa tuhotaan maan tasalle, ja koko Gazan kaista on joutunut iskujen kohteeksi. Palestiinalaiset ovat kansanmurhan kohteena. 

Palestiinalaisia on 7.10. jälkeen Israelin ilmaiskuissa Gazassa menehtynyt yli 10 500, joista yli 4 000 on lapsia. Loukkaantuneita palestiinalaisia Gazassa on noin 26 000. Israelilaisia kuolonuhreja Hamasin hyökkäyksen jälkeen on noin 1 200 ja loukkaantuneita noin 5 400¹. Inhimillinen kärsimys on otettava yhtä vakavasti konfliktin molemmilla puolilla.

YK perustettiin toisen maailmansodan raunioille ajatuksella: ei koskaan enää! Suomi on kuitenkin kääntänyt katseensa ja sulkenut silmänsä palestiinalaisten humanitaarisen katastrofin edessä. YK:n yleiskokouksessa 27.10. Suomi äänesti tyhjää päätettäessä humanitaarista aselepoa Gazaan vaativasta päätöslauselmasta. 

On häpeällistä, että Suomi on inhimillisen kärsimyksen hiljainen hyväksyjä ja sivusta seuraaja.

On häpeällistä, että annamme kansanmurhan jatkua siihen puuttumatta. 

Oikea aika toimia olisi ollut jo eilen, joten toimintaa tarvitaan NYT.

Suomen hallituksen on:

  • Vaadittava Gazaan välitöntä tulitaukoa.
  • Edistettävä yhdessä EU:n kanssa humanitaarisen avun välitöntä pääsyä alueelle sekä humanitaarisen oikeuden toteutumista.
  • Tuomittava julkisesti myös Israelin hyökkäykset siviilikohteisiin ja vaadittava Israelia lopettamaan Gazan siviiliväestön kollektiivinen rankaiseminen.
  • Lopetettava asekauppa Israelin kanssa.
  • Ryhdyttävä toimiin kansainvälisten pakotteiden asettamiseksi Israelille, ellei tulitaukoa saavuteta.
  • Annettava lisätukea Kansainvälisen tuomioistuimen riippumattomuudelle esimerkiksi lisärahoituksen turvin, jotta Israelin ja Hamasin sotarikokset tulisivat tutkituksi ja sotarikolliset tuomituiksi.
  • Pysyvän tulitauon saavuttamisen jälkeen ryhdyttävä toimiin myös väkivallan juurisyiden, eli Israelin miehityksen, Gazan saarron ja apartheidin lopettamiseksi.
  • Lisättävä rahoitusta humanitaariseen apuun vuodelle 2024.

Suomi on sitoutunut sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän kunnioittamiseen. Kansainväliset sopimukset ja demokratian edistäminen vaativat sitä, että seisomme ulkopolitiikassa johdonmukaisesti niiden arvojen takana, joita peräänkuulutamme myös muilta mailta. Ihmisoikeuskysymyksiin ei voi suhtautua valikoivasti.

“‘Silmä silmästä’ sokeuttaa koko maailman” on todennut rauhan- ja väkivallattomuuden puolustaja Mahatma Gandhi. Me emme halua olla sokeita. Ihmishenkien pelastamiseksi, väkivaltaisuuksien kierteen katkaisemiseksi ja rauhan edistämiseksi on toimittava välittömästi.

WILPF Suomen osasto

¹ Tiedot kuolleista YK, OCHA. Viitattu 10.11.2023. https://www.ochaopt.org/content/hostilities-gaza-strip-and-israel-reported-impact-day-34

———————————————————–

Siviilien auttamiseksi WILPF Suomen osasto on tukenut Lääkärit ilman rajoja -järjestön hätäapukeräystä Gazaan 1000 eurolla. Lue lisää järjestön työstä ja avun merkityksestä: https://laakaritilmanrajoja.fi/

Kommentoi