Lapussa lukee ”Ruma, lihava, helvetin tyhmä, huora. Toivon että joku raiskaa sut.”
Olen vetänyt saman harjoituksen vihapuhetyöpajassa kymmeniä kertoja: ryhmälle näytetään lista eri tavoilla ilkeitä ja vihamielisiä kommentteja ja ensimmäisellä kierroksella oppilaat pienryhmissä järjestävät kommentit sen mukaan, minkä kokevat olevan pahiten sanottu. Ylläoleva huorittelukommentti nousee aina kärkikolmikkoon. Seuraavalla kierroksella oppilaille kerrotaan kunkin kommentin konteksti ja kysytään, muuttaako se heidän mielestään kommenttien loukkaavuutta. Raiskaustoivotus on oikeasti esitetty anonyymisti sosiaalisessa mediassa 12-vuotiaalle tytölle ja tämän tiedon jälkeen kommentti poikkeuksetta siirtyy lukuisia pykäliä alaspäin listalla – ohi nousevat tunnettujen henkilöiden suuremmilla areenoilla sanomat asiat, kuten kansanedustajien blogi- tai somepäivitykset. Purkukeskustelussa tulee kerta toisensa jälkeen esiin samat pointit: ”Tuo on perus somekommentointia. Eihän se kivaa ole, mutta sitä pitää vaan kestää. Ei niitä pidä ottaa tosissaan, se on vaan heitto mitä kukaan ei tarkoita. Ei siitä kannata edes harmistua, pitää kasvattaa niin paksu nahka, ettei noista enää välitä.”
Viime sunnuntaina 11.10 vietetyn kansainvälisen tyttöjen päivän teema oli verkkohäirintä. Lastenoikeusjärjestö Plan julkaisi alkuviikosta tuoreen selvityksen, jonka luvut ovat karuja: tyttöjen riski kokea häirintää verkossa on 27-kertainen poikiin nähden ja moninkertaistuu, jos tyttö kuuluu etniseen vähemmistöön, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön tai jos hänellä on vamma. Tytöt kohtaavat rasistista ja seksististä kommentointia ja silkkaa vihaa vain siksi, että ovat tyttöjä netissä, mutta vielä todennäköisemmin, jos he ottavat kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin.
Verkkohäirinnän ja vihapuheen tarkoitus on selkeä: se on vallankäyttöä, jolla tyttöjen osallistumista pyritään heikentämään ja heidät vaientamaan. Samalla verkkohäirintä toistaa ja toisintaa yhteiskunnallisia valtarakenteita: rasistinen ja misogyyninen offline-maailma tuottaa rasistisen ja naisvihamielisen online-maailman. On karmivaa ja vaarallista, että raiskausuhkaukset ja huorittelut ovat niin normalisoitunut osa netissä käytävää keskustelua, ettei tutkintakynnys ylity ja teini-ikäisetkin näkevät ne vain valitettavana ilmiönä, jonka sietäminen on omasta kovuudesta kiinni. Näin ongelma siirtyy yhteiskunnalliselta tasolta yksilötasolle; keskustelu pyörii toisaalta tyttöjen suojaamisessa, toisaalta ratkaisuksi tarjotaan helposti somealustoilta poistumista if you can’t stand the heat, stay out of the kitchen -tyyliin – aivan kuin nyky-yhteiskuntaan osallistuminen ja sen haasteisiin vastaaminen onnistuisivat tytöiltä internetin ulkopuolelta.
Sekä selvityksestä että verkkohäirinnästä ilmiönä näkyi alkuviikosta paljon ansiokasta analyysia ja vaikuttavia puheenvuoroja, mutta yksi puute oli silmiinpistävä: tekijä on usein häivytetty. Näin verkkohäirintä näyttäytyy ilmiönä, joka netissä vain tapahtuu. Tämä johtaa siihen, että toisaalta ongelma mystifioituu ja muuttuu olemukselliseksi, vastaansanomattomaksi osaksi internettiä ja toisaalta etääntyy johonkin kauas, sinne netin syvään päähän heti terroristien pomminrakennusohjeiden viereen. Kylmä fakta on kuitenkin se, että kaikki seksistinen, rasistinen ja vihjaileva kommentointi, ihan sama miten vilpittömäksi kehuksi lähettäjä sen tarkoittaa, rakentaa osaltaan tyttöjen häirinnän kokemuksia netissä; juuri sinun ei tarvitse masinoida vihakampanjaa laudalla, postata dickpiciä yksityisviesteissä tai lähettää saunan taakse viemistä toivovaa sähköpostia, mutta joku tekee niin aivan varmasti, jos somealustan käyttökulttuuria ei muuteta turvallisemmaksi kaikille käyttäjille. Tämän kulttuurisen muutoksen täytyy ulottua myös siihen, että häirintä aletaan ottaa tosissaan: se ei voi olla vain ”perus somekommentointia” tai tulla vähätellyksi moderaattorien, poliisin tai muiden netin käyttäjien toimesta, vaan loukkaavilla sanoilla ja raiskaus- ja tappouhkauksilla täytyy olla seurauksia.
Lista ongelman korjaamiseksi on pitkä: verkkohäirinnän muodot tulisi kriminalisoida, sukupuoli asettaa rikoksen koventamisperusteeksi, verkkoalustoja olisi moderoitava paremmin, häirinnästä raportoimista helpottaa ja nettipoliisin resursseja lisätä. Vaikka kaikki luetellut ovat tarpeen, todellinen ratkaistava ongelma on kuitenkin yhteiskunnallinen naisvihan kulttuuri, joka normalisoi ja hyväksyy tyttöihin kohdistuvan häirinnän, vaikuttaa verkossa tapahtuvien rikosten käsittelyyn ja yrittää säilyttää vaikuttamisen tilat miehisinä ja valkoisina. Tyttöjen tasavertainen ja turvallinen osallisuus myös sähköisillä alustoilla on ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymys, jolla on merkittäviä vaikutuksia kaikkeen demokratian tilasta uusien innovaatioiden luomiseen.
Kirjoittaja Vilma Järvisalo
Toisen vuoden opiskelija Master degree programme in peace, conflict and mediation, Tampereen yliopisto