Lähetimme kaikille ehdokkaille kysymyksiä koskien mm. YK:ta, päätöslauselmaa 1325 sekä kehitysapu- ja rauhantyötä. Tähän mennessä ehdokkaista seitsemän on vastannut. Ohessa heidän vastauksensa. Mikäli vastauksia tulee lisää, päivitämme ne heti sivulle. Ehdokkaiden vastaukset ohessa sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.
1.
- Kuinka aktiivisena rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjänä näette YK:n tällä hetkellä ja millä toimenpiteillä tai uudistuksilla sitä voitaisiin kehittää?
- Pitäisikö ja miten Suomen omaa roolia YK:ssa kehittää ja aktivoida?
Tuula Haatainen:
YK:n toiminta on edelleen tärkein monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön foorumi, jonka keskeisimmät pelisäännöt ylivoimainen enemmistö maailman maista on allekirjoittanut. Viime vuosina keskeisten suurvaltojen, erityisesti Yhdysvaltojen tuki YK:lle on heikentynyt. USA on perustellut poliittisen ja taloudellisen tuen vähentämistä tarpeella uudistaa YK:ta, mutta ennen kaikkea kyse on presidentti Trumpin monenkeskistä yhteistyötä vieroksuvasta ulkopolitiikan linjasta.
On kuitenkin tärkeää, että Suomi osallistuu YK:n uudistamiseen Esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston kokoonpano ja viiden pysyvän jäsenmaan veto-oikeus on mielestäni kokonaisuus, joka tulisi uudistaa paremmin tämän ajan tarpeita vastaavaksi.
Suomen kaltaisen demokraattisen maan etu on vahva YK, jolla on aitoa vaikutusvaltaa maailman konfliktien sovittelussa sekä niiden ennaltaehkäisemisessä. Suomen tulee pyrkiä YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi. Naisten aseman parantaminen ja yhteiskuntien tasa-arvon edistäminen ovat kestävän rauhan rakennuspalikoita. Suomella olisi halutessaan hyvät edellytykset viedä näitä asioita eteenpäin myös YK:n kautta ja nostaa omaa rooliaan globaalien konfliktien ratkaisijana.
Pekka Haavisto:
Pidän YK:ta edelleen tavattoman tärkeänä sekä rauhan että kehityksen edistäjänä maailmassa. Suomi on erityisesti tukenut UN Womenin toimintaa, ja se on mielestäni oikea painotus.
Toivoisin, että Suomi ajaisi ilmastosopimuksen lisäksi aktiivisesti Maailman väestösopimusta, joka antaisi aktiivisia työkaluja tehokkaimpiin tapoihin vaikuttaa väestökehitykseen: naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen, tyttöjen koulutukseen, terveydenhuoltoon, hyvinvointiyhteiskuntaan ja perhesuunnitteluun. Tällaisen sopimuksen synnyttäminen vaatisi myös uskontojen välistä dialogia näistä teemoista.
Suomen pitäisi pitää lupauksensa YK:lle kehitysavun määrästä – olemme sitoutuneet 0,7 prosenttiin BKT:sta.
Merja Kyllönen:
YK on edelleen merkittävä toimija maailman rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjänä, mutta maailman muutoksissa YK ei ole kyennyt pysymään samassa muutosvauhdissa mukana.
Suomen on toimittava aktiivisesti ja aloitteellisesti YK:n rauhan- ja turvallisuusrakenteiden vahvistamiseksi. Olisi uskallettava keskustella myös turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten veto-oikeudesta, tilanteissa, joissa puhutaan vakavista ihmisoikeuksien loukkauksista ja ihmisten silmittömästä tappamisesta eri puolilla maailmaa.
Suomen pitäisi nostaa uudelleen voimiinsa roolinsa rauhanomaisen yhteistyön rakentamisessa kaikkien valtioiden kanssa YK:ssa. Voimakkaiden jakolinjojen syntymistä YK:ssa voidaan ehkäistä ja jo olemassa olevia jakolinjoja kaventaa, mutta siihen tarvitaan tekijänsä ja Suomi olisi tässä roolissa jo historiansa taustalta oivallinen toimija.
Suomi rakentaa rauhaa ja kansainvälistä turvallisuutta parhaiten aktiivisella ja aloitteellisella ulkopolitiikalla, jossa YK:lla on keskeinen rooli. Sotilaallisesti liittoutumattomana maana Suomen tulee YK:ssakin korostaa laajapohjaista yhteistyötä, taloussuhteiden kehittämistä ja kansalaisjärjestöjen toimintaa.
Parasta rauhantyötä on eriarvoisuuden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen niin maiden sisällä, Euroopassa kuin maailmanlaajuisestikin. Suomen on tuettava YK-järjestelmää ja siihen pohjautuvaa kansainvälistä oikeusjärjestystä. On vahvistettava avoimia kansainvälisiä yhteisöjä kansallisvaltioihin käpertymisen sijasta. On edistettävä aseidenriisuntaa ja konfliktien rauhanomaista ennalta ehkäisyä.
Suomi on nostanut naisten aseman ja tasa-arvokysymykset keskusteluun myös YK:n kehitystoiminnan piirissä ja edistänyt naisten ja tyttöjen osallisuutta sekä poliittisesti että taloudellisesti. Näkisin hyvänä, että Suomi tukisi myös verotus- ja maailmankauppakysymysten nostamista YK:n agendalle.
Sauli Niinistö:
YK:n rooli rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjänä on puutteistaan huolimatta korvaamaton. YK:n tuella on vuosien varrella ratkaistu lukuisia konflikteja. YK on kansainvälisen yhteisön kohtaamispaikka vailla vertaa.
YK:n pääsihteeri António Guterres on tehnyt aloitteita YK:n uudistamiseksi. Järjestön uudistustyö ei ole helppoa, mutta sitä on määrätietoisesti jatkettava.
Suomen roolia ja prioriteetteja YK:ssä arvioidaan säännöllisesti kansallisella tasolla. Keskeisenä työkaluna Suomen roolin kehittämiseksi YK:ssa on ulkoasiainhallinnon YK-strategia, jossa on myös määritelty Suomen kannalta keskeiset kärkiteemat.
Pidän oikeana, että tyttöjen ja naisten asia ja aseman parantaminen on korostunut Suomen tavoitteissa. Väestökehityksen lisäksi haluan nostaa vahvasti esiin ilmastonmuutoksen ja sen vastaisten toimien tärkeyden. Ilmastonmuutos on vakava meitä kaikkia koskeva asia, joka ei ole mielipidekysymys. Toimien aika on nyt. Olemme takamatkalla. Suomella on paljon annettavaa ja voitettavaa ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Näitä teemoja olen tuonut esille muun muassa puhuessani YK:n yleiskokouksessa syksyllä.
Nils Torvalds:
YK:n rooli on ainutlaatuinen – mikään muu järjestö ei pysty vaikuttamaan maailmanlaajuisesti suuriin kysymyksiin kuten YK. Järjestön mahdollisuudet vaikuttaa ovat tietysti rajalliset, jos jäsenmaat eivät ole aktiivisesti mukana. Maailmanpolitiikan kuviot ovat tietysti läsnä myös YK:n toiminnassa, ja tämä heikentää jossain määrin YK:n tehokkuutta ratkaista ongelmia. YK on kuitenkin paras mahdollinen käytettävissä oleva väline, ja Suomen tulisi olla aktiivinen.
Suomen tulisi tietysti olla aktiivinen YK:ssa kuten kaikissa järjestöissä, joissa olemme mukana. YK:n historiassa Suomella on ollut tärkeä rooli muun muassa aktiivisena rauhanturvaajana, ja suomalaiset, kuten presidentti Ahtisaari, ovat näyttäneet, että pienen maan edustajana voi olla vaikutusvaltainen ja saada tuloksia aikaiseksi.
Matti Vanhanen:
Toimiva ja luotettava kansainvälinen järjestelmä, jonka perusta YK on, on Suomen paras turvatakuu. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on kautensa alusta asti ottanut vahvasti kantaa YK:n reformitarpeisiin ja toivon, että pääsihteeri vihdoin onnistuu tavoitteessaan, jota niin monet edeltäjät ovat yrittäneet. Järjestön omaa byrokratiaa on purettava, rakenteita yhtenäistettävä ja YK:ta on vapautettava paperisodasta, johon se on ajan saatossa joutunut. Nämä eivät palvele heitä, jotka YK:ta eniten tarvitsevat: konflikteista, nälänhädästä ja ihmisoikeusrikkomuksista kärsiviä ihmisiä. Vaatii valtavasti diplomatiaa, jotta YK:sta poispäin kulkevat valtiot saadaan jälleen mukaan aitoon yhteistyöhön. Suomen on käytettävä tässä omaa ääntään.
Suomen johtajuutta tarvitaan myös rauhan ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana YK:ssa. Sisäänpäin käpertymisen lisääntyessä tarvitaan rauhaa, kansainvälistä vakautta ja monenkeskistä yhteistyötä tukevia vastavoimia, jollaisena Suomenkin tulee toimia. Suomen tulee jatkaa hyvää työtään esimerkiksi naisten ja tyttöjen sekä vammaisten oikeuksien puolestapuhujana, konfliktien ehkäisyn ja kriisinhallinnan aktiivisena toimijana sekä kestävään kehitykseen tiiviisti sitoutuneena valtiona. Suomen YK-politiikka tarvitsee rohkeutta sekä vahvaa poliittista ja taloudellista sitoutumista. Esimerkiksi tavoitteiseen 0,7 pääsemiseksi on tehtävä realistiset suunnitelmat.
Paavo Väyrynen:
YK:n rooli rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjänä on erittäin tärkeä, ja se on tarjonnut välttämättömän alustan valtioiden väliselle yhteistyölle rauhan edistämiseksi. YK:n turvallisuusneuvoston uudistusta ja kehittämistä pitäisi tukea tehokkaamman ja tasapuolisen päätöksenteon edistämiseksi. YK:n talous- ja sosiaalisektoria on vahvistettava luomalla turvallisuusneuvoston rinnalle kestävän kehityksen neuvosto.
Suomi voisi rohkeammin ottaa näkyvän roolin monenkeskisessä yhteistyössä ja profiloitua vahvemmin sellaisilla kehityspoliittisilla alueilla, joilla sillä on vahvaa osaamista ja annettavaa globaalin kehityksen edistämisessä. Pohjoismaista yhteistyötä on vahvistettava.
YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 keskittyy naisten asemaan konflikteissa sekä rauhan ja turvallisuuden edistämisessä. Yksi osa käsittelee tyttöjen ja naisten suojelua ja heidän ihmisoikeuksiensa turvaamista konflikteissa. Toinen osa keskittyy tyttöihin ja naisiin kohdistuvan sukupuolisidonnaisen ja seksuaalisen väkivallan ehkäisyyn. Kolmanneksi peräänkuulutetaan naisten oikeutta osallistua tasavertaisesti rauhanneuvotteluihin ja jälleenrakennukseen.
– Millä konkreettisilla toimenpiteillä Suomi voi edistää tämän päätöslauselma toteuttamista?
– Miten eettisenä pidätte sitä, että ko. lauselmalla perustellaan myös naisten asepalvelun edistämistä ja siten naisten militarisointia?
Tuula Haatainen:
Olen kampanjassani puhunut feministisestä ulkopolitiikasta, jonka keskiössä on naisten aseman parantaminen naisten oikeudet tunnustamalla sekä antamalla naisille itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa ja ottamalla naiset mukaan rauhan rakentamiseen. Tämän agendan tulisi olla vahvasti kaikkien Pohjoismaiden agendalla kansainvälisissä järjestöissä. Myös kehitysyhteistyön voimavarojen keskittäminen naisten oikeuksien parantamiseen on toimi, jolla on konkreettista vaikutusta.
Olen puhunut Suomen naisten asepalvelun yhteydessä siitä, että meidän tulisi tarkastella uusin silmin kansalaispalvelusta, jossa huomioitaisiin myös tämän ajan uudet turvallisuusuhat, kuten ympäristökatastrofit. Kansalaisten maanpuolustustahdolla on merkittävä osa Suomen puolustukselle. Olen taipuvainen ajattelemaan niinkin, että myös asepalveluksessa perinteisiä sukupuolirooleja olisi syytä arvioida osana muuta yhteiskunnallista sukupuoliodotusten muutosta.
Pekka Haavisto:
Pidän YK:n päätöslauselmaa 1325 erittäin tärkeänä – samoin päätöslauselmaa 2250, joka puuttuu nuorten asemaan ja mahdollisuuksiin rauhan synnyttämisessä ja konfliktien ehkäisyssä. Molempien näiden päätöslauselmien pitäisi kuulua Suomen keihäänkärkiin YK-työssä.
Suomi voi mm. tukea naisparlamentaarikoiden koulutusta eri maissa, vahvistaa naisten osallistumista kriisinhallintatehtäviin ja rauhanneuvotteluihin, sekä tukea tyttöjä ja naisia maailman kriiseissä. Juuri nyt esimerkiksi kaikki tuki pommitusten keskellä olevalle Jemenin siviiliväestölle on tarpeen.
Pidän hyvänä myös naisrauhanvälittäjien verkoston luomista ja kehittämistä, jossa Suomella on ollut aktiivinen rooli.
Merja Kyllönen:
Koulutus, tietotaito, oman esimerkin vahvistaminen (Suomessakin paljon tehtävää näissä asioissa). Naisten osallisuuden laajempi edistäminen, tasa-arvokoulutuksen väsymätön edistäminen. Tyttöjen ja poikien kouluttaminen, nuorempien sukupolvien kautta laajempi muutos. Rinnalla kylien ja yhteisöjen ns.”vanhimpien koulutus”, tietoisuuden vahvistaminen. Vaatii väsymätöntä kenttätyötä ihmisten parissa, mukana arjessa.
En ole naisten aseellisen palveluksen tukija, vaan katson, että tässäkin asiassa voisimme edistää ns. valmiusvelvollisuuden ajatusmallia, jossa jokainen ihminen olisi mukana oman kotimaansa puolustamisessa, mutta omista lähtökohdistaan. Olisi mahdollisuus saada koulutusta ja vahvistaa osaamista esimerkiksi rauhansovittelijan tehtäviin, vuoropuhelun rakentamiseen, humanitääriseen apuun, terveydenhuollolliseen osaamiseen jne. On mahdollista vahvistaa osaamista alueilla, jotka ennemmin purkavat konflikteja kuin lisäävät ja vahvistavat niitä.
Sauli Niinistö:
YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien toteuttaminen on YK:n ja sen jäsenmaiden vastuulla. Päätöslauselma 1325:n osalta Suomessa keskeinen rooli on kansallisella 1325-verkostolla. Suomi julkaisi ensimmäisen kansallisen toimintaohjelmansa päätöslauselman toimeenpanemiseksi syksyllä 2008. Toimenpiteinä voidaan mainita kansainväliset kumppanuudet, jotka ovat keskeisiä Suomen toiminnassa. Toisena esimerkkinä voi mainita Suomen panoksen kriisinhallinnassa. Siviilikriisinhallinnassa naisten määrä on kasvanut voimakkaasti ja on tällä hetkellä noin 40 %, EU:n keskiarvon ollessa noin 20 %. Kolmantena esimerkkinä mainitsen kansalaisjärjestöt, joiden 1325-verkostolla on ohjelman seurannassa ja arvioinnissa tärkeä rooli.
Keskeisenä lähtökohtana päätöslauselman 1325 toimeenpanemisessa on konfliktien ennaltaehkäisy, rauhanneuvottelut ja rauhanrakennus sekä humanitaarinen apu. Näin ollen naisten asevelvollisuuden edistäminen 1325 päätöslauselman valossa on teennäistä ja tarkoitushakuista. Naisten asevelvollisuuden edistäminen ei edistä globaalilla tasolla naisten, erityisesti tyttöjen oikeuksien toteutumista, esimerkiksi oikeutta koulutukseen. Suomessa naisten asepalvelun lähtökohtana on vapaaehtoisuus pohjautuen lakiin naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Nähdäkseni tämä on soveltunut Suomen oloihin varsin hyvin.
Nils Torvalds:
Suomen hallituksen tulee varmistaa, että tasavertainen edustus kriisialueiden rauhaa turvaavissa operaatioissa on asetettu selkeäksi tavoitteeksi. Tavoitteen saavuttamiseksi on laadittava strategia. Suomella tulee olla selkeä toimintasuunnitelma päätöslauselmaa 1325 koskien. Edellinen toimintasuunnitelma (järjestyksessään toinen) on vuosille 2012-2016, kolmas on parhaillaan työn alla.
Uudessa toimintasuunnitelmassa on paljon asioita, joita Suomen on painotettava. Suomen tulee entistäkin paremmin vahvistaa naisten roolia konfliktialueilla ja yhteiskunnissa, joissa naiset jo nykyisellään tekevät rauhantyötä paikallisella tasolla. Esimerkkejä käytännön toimista:
1) edistää kriisienhallintaoperaatioiden yhteyksiä paikallisiin järjestöihin, jotka edistävät naisten oikeuksia (ja ihmisoikeuksia)
2) myöntää avustuksia järjestöille, jotka edistävät naisten oikeuksia (ja ihmisoikeuksia), jotka ovat 1325-toimintasuunnitelmien poliittisen työn ulkopuolella
3) kolmatta 1325-toimintasuunnitelmaa muodostettaessa Suomen tulee kuulla paikallisia naisten- ja ihmisoikeusjärjestöjä entistäkin enemmän
Tasa-arvon valtavirtaistamisen (gender mainstreaming) tulee edeltää Suomen kansainvälistä työtä, sekä siviili- että sotilasoperaatioissa ja kehitysaputyössä. Aseiden hallinta ja tasa-arvobudjetointi ovat myös tärkeitä. Suomen ei tule viedä sotamateriaalia maihin, joissa naisten ei sallita edustaa hallituksiaan kansainvälisellä tasolla. Tasa-arvobudjetoinnilla varmistetaan, että varat jakautuvat tasapuolisesti naisille ja miehille, tytöille ja pojille.
Tarvitaan uusia näkökulmia, koska turvallisuuden määritelmä muuttuu koko ajan muuttuvassa maailmassa. Me tarvitsemme poliittista johtajuutta, joka käsittelee ”inhimillistä turvallisuutta”, jotta selviäisimme maailmanlaajuisista ongelmista, kuten populismi, rasismi ja väkivaltaiset ääriliikkeet, pakolaisvirrat ja ilmastonmuutos. Nämä uhkaavat kaikki ihmisten turvallisuutta.
Maailmanlaajuisia haasteita ajatellen, hallituksen päätös pienentää kehitysapupolitiikkaa on vahvasti ristiriidassa ihmisoikeuksien toteutumisen edistämisen kanssa. Suomella on hyvä maine 1325-agendan edistäjänä ja Suomella on hyvät mahdollisuudet toimia tiennäyttäjänä.
Täydellisessä maailmassa ei tarvittaisi asepalvelusta ollenkaan, mutta todellisuus on toisenlainen. Naisten asepalveluksen edistäminen on yksi tapa edistää naisten osallisuutta, mikä on tärkeää pysyvän rauhan rakentamisessa. Yksi konflikti- ja kriisialueiden ongelma on nimittäin, että naiset nähdään passiivisina uhreina sen sijaan, että naiset nähtäisiin aktiivisina toimijoina, jotka voivat osallistua. Vanhanaikaiset käsitykset siitä, että miesten tullee suojella naisiaan elävät yhä, mikä johtaa muun muassa siihen, että naisia raiskataan sodissa, jolloin raiskauksilla häpäistään vastustajan miehiä. kestävän rauhan rakentaminen edellyttää, että naiset voivat osallistua, tapahtuu se sitten rauhanneuvottelijoina, aktivisteina, rauhanturvaajina tai sotilaina.
Lähteitä:
Minna Lyytikäisen varjoraportti Suomen toisen kansallisen 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” -toimintaohjelman (2012–2016) toimeenpanosta. https://zonta.fi/wp-content/uploads/2016/06/1325-varjoraportti-2017-FINAL.pdf
Sveriges Kvinnolobbys rapport: Vad krävs för att Sverige ska leva upp till FN:s Kvinnokonvention? http://sverigeskvinnolobby.se/wp-content/uploads/2016/01/Skuggrapport-CEDAW-svenska.pdf
Matti Vanhanen:
Suomi on vankasti sitoutunut Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman toteuttamiseen muun muassa kansallisen toimintaohjelman kautta ja Suomi nähdään arvostettuna ja kokeneena toimijana. Suomelle on ominaista tukea esimerkiksi naisten osallisuutta kriisinhallinnassa, mitä Suomi voi entisestään kehittää esimerkiksi tiiviimmällä yhteistyöllä paikallisten nais- ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Konfliktinratkaisussa ja rauhanvälityksessä Suomen tulee ottaa vielä vahvemmin huomioon konfliktien sukupuolittunut luonne. Lisäksi Suomi voi toimia pioneerina Nuoret, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman toimeenpanemisessa. Päätöslauselmat tukevat toinen toisiaan ja edistävät yhdessä kestävämmän ja inklusiivisemman rauhan luomista ja ylläpitämistä.
Päätöslauselmaa ei tule käyttää tarkoitusperiin, joihin sitä ei ole tarkoitettu. Päätöslauselma tähtää demilitarisaatioon ja väkivallattomaan konfliktinratkaisuun lisäämällä naisten osallisuutta, tyttöjen ja naisten suojelua sekä turvaamalla ihmisoikeudet konflikteissa. Puolustusvoimat ovat kuitenkin todellisuutta. Näen, että naisten läsnäolo asevoimissa lisää tietoisuutta konfliktien sukupuoliulottuvuuksista sekä parantaa puolustusvoimien sukupuolisensitiivisyyttä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi kriisinhallinnassa ja rauhanturvaoperaatioissa on selkeästi etua siitä, että mukana on myös naisia kenttä- ja johtotehtävissä. Naisten läsnäolo kenttätehtävissä ja etenkin johtaja-asemassa kannustaa myös toisten naisten ja tyttöjen osallisuutta rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä. YK:n rauhanturvaoperaatioissa on hälyttävän pieni määrä naisia ja yksi syy tähän on naisten alhainen osallistuminen asepalvelukseen kansallisella tasolla. Naisten vapaaehtoisella asepalveluksella on selkeitä etuja rauhan rakentamisessa ja konfliktien ratkaisemisessa, mutta päätöslauselman tavoite ei ole tasa-arvoistaa sotaa. Varsinkin siviilikriisinhallinatehtävissä naisten osuuden on oltava merkittävä.
Paavo Väyrynen:
Sukupuolten välinen tasa-arvo ja sen edistäminen on jo pitkään ollut keskeinen osa Suomen kehityspolitiikkaa, ja olemme tukeneet sekä kansallisia toimintaohjelmia päätöslauselman toteuttamiseksi että valtavirtaistaneet tasa-arvoasioita kaikessa kehitysyhteistyössämme ja sen toteuttamisessa. Mielestäni Suomella on vahvaa osaamista tällä alueella, ja sitä osaamista tulee jatkossakin hyödyntää asianmukaisen rahoituksen tukemana.
En kannata naisten asevelvollisuutta.
Vapaaehtoisjärjestöjen harjoittama kehitysapu- ja rauhantyö on ruohonjuuritason globaalia toimintaa, jota maailmassa juuri tällä hetkellä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Suomessa näitä rahoja on kuitenkin viime vuosina leikattu rajusti.
– Mitä seurauksia näette tämän toiminnan alas ajamisella olevan?
– Millä keinoilla ja resursseilla valtion pitää mielestänne osallistua globaalin köyhyyden poistamiseen ja koulutustason nostamiseen?
Tuula Haatainen:
Suomen kansainvälinen asema kehitysyhteistyön ja globaaleiden kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttajana on kokenut kolauksen rajujen leikkausten vuoksi. Pidän Sipilän hallituksen politiikkaa lyhytnäköisenä. Leikkauksilla on ollut vaikutusta myös Suomen painopisteenään pitämälle naisten ja tyttöjen aseman parantamiselle. Pysyvää vahinkoa syntyy, mikäli kehitysyhteistyön tasoa ei saada nostettua ja lupaamiamme velvoitteita täytettyä.
Koulutukseen panostaminen on mitä suurimmassa määrin köyhyyden vastaista työtä. Naiset ovat globaalisti miehiä matalammin koulutettuja. Suurin osa maailman lukutaidottomista on naisia. Mielestäni kehitysyhteistyön painopiste on aivan oikein naisten ja tyttöjen oikeuksien parantamisessa ja tässä työssä koulutuksella on keskeinen rooli.
Pekka Haavisto:
Pidän huonona asiana, että myös kansalaisjärjestöjen rauhantyöhön varattuja rahoja on viime vuosina leikattu dramaattisesti. Tämä on hyvin lyhytnäköistä toimintaa.
Aikaisemmin kehitysyhteistyömäärärahojen korottamiseen osoitettiin varat päästöhuutokauppatuloista. Mielestäni tällainen korvamerkitty rahoitus kehitysyhteistyöhön on edelleen tarpeen, jotta varat saadaan nousemaan luvatulle 0,7 %:n tasolle.
Suomi on nyt valitettavasti pudonnut sekä pohjoismaisesta viiteryhmästään että likeminded -maiden ryhmästä alhaisen kehitysyhteistyörahoituksensa vuoksi. Se vähentää myös Suomen sananvaltaa mm. eri YK-järjestöissä. Tämä on huonoa politiikkaa.
Merja Kyllönen:
Kehitysyhteistyövarojen sekä vapaaehtoistyöhön ja rauhantyöhön toimintansa pohjaavien järjestöjen rahoituksen leikkaaminen on ollut Suomelta täysin järjetön ratkaisu aikana, jolloin niin koti- kuin ulkomaillakin järjestötoimijoilla on tarvetta enemmän kuin koskaan. Ilmastokriisin torjunta, nälkäongelman hoito, vesikriisin kasvaminen ja uudelleen pintaan nousevat tautiepidemiat vaativat koko ajan lisää resursseja ja tekijöitä, Puhumattakaan siitä, että rauhantyölle olisi entistä enemmän maailmassa tilausta.
Toimintapohjaa tuhotaan ja sitten kun (toivottavasti kun;) herätään toiminnan tarpeellisuuteen uudelleen, jolloin menee jälleen kerran resursseja toiminnan uudelleen organisointiin ja toteuttamiseen. Lähes olemattomat myöntö- ja sopimusvaltuudet, joiden pohjalta esimerkiksi järjestöjen kehitysyhteistyötä suunnitellaan tuleville vuosille vaarantavat toiminnan pitkäjänteisyyttä entisestään.
Kansalaisjärjestöjen avuja kehitysyhteistyössä ovat suorat kontaktit tuettavaan yhteisöön ja ihmisiin. Järjestöt pyrkivät antamaan yhteisöille mahdollisuuden kehittyä omilla ehdoillaan ja pääasiassa paikallisin voimin. Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö keskittyy usein sellaisiin ihmisryhmiin, asioihin ja maantieteellisiin alueisiin, joita valtion tekemän kehitysyhteistyön on vaikea saavuttaa. Siksi järjestöjen kehitysyhteistyö on täydentänyt ja tukenut valtiollista kehitysyhteistyötä valtavan hyvin.
Kehitysyhteistyömäärärahat pitää saada nostettua 0.7 %:iin BKT:stä. Myös järjestöjen määrärahat on saatava korjattua, jotta ruohonjuuritason työtä voidaan tehdä vahvemmin. Naisten osallisuuden vahvistaminen yhteisöissä, tyttöjen ja tietysti ylipäätään lasten kouluttamisen vahvistaminen, osaamisen vieminen ruohonjuuritasolle ja ihmisten parissa tehtävän koulutus- ja opetustyön kehittäminen (myös rahoittaminen) tärkeitä toimia.
Elämän peruselementtien vakauttaminen, ravintoa, vettä, turvallinen elinympäristö, asumismahdollisuudet, lämpö, energia, niiden turvaaminen ja toimintojen kehittäminen niin, että ihmisillä olisi niitä mahdollista itse tuottaa esim. paikallisesti, ympäristö- ja ilmastoystävällisesti. Useimmiten se ei ole vaan taloudellista apua, vaan myös osaamisen jakamista ja tietotaidon vientiä paikan päälle.
Sauli Niinistö:
Kehityspolitiikka ja kehitysyhteistyö sen osana ovat tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Valtio on kuluvalla vuosikymmenellä ottanut runsaasti velkaa. En lähde arvostelemaan säästöjä, joilla tuota velaksi elämistä on sentään yritetty hillitä. Viime vuonna on myös tehty päätöksiä, joilla kehitysavun euromäärä on kääntynyt maltilliseen kasvuun. Tämä on hyvä asia.
Tärkeää on pohtia kuinka kehitysyhteistyövaroja käytetään ja kohdennetaan tehokkaasti. Nyt esimerkiksi EU:n jäsenmaat ja lisäksi komissio harjoittavat kukin erikseen kehitysyhteistyötä. Siinä on varmasti päällekkäisyyttä ja keskinäistä kilpailuakin. Voimien tehokkaampi yhdistäminen tuottaisi todennäköisesti vaikuttavampaa tulosta.
Valtion on edistettävä globaalin köyhyyden poistamista sekä rahoituksella että poliittisella vaikuttamistyöllä. Koulutukseen panostaminen on tärkeää. Koulutuksen hyödyt yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnille ovat kiistattomat. Erityisesti tulisi vaikuttaa tyttöjen koulutukseen ja koulutusmahdollisuuksiin. Tyttöjen ja naisten aseman parantaminen on yleisestikin ottaen Suomen kehityspolitiikassa kantava teema. Oikein on painottaa myös seksuaali- ja lisääntymisterveyden sekä seksuaalioikeuksien edistämistä. Tyttöjen ja vähemmistöjen asia on läpileikkaava teema myös silloin, kun Suomi panostaa kehitysmaiden kouluihin ja terveydenhuoltojärjestelmiin tai luo edellytyksiä yksityisen sektorin työpaikoille ja perustaa demokratialle.
Nils Torvalds:
Hallituksen päätös leikata rajusti kehitysapua oli väärä päätös ja korjautuu toivottavasti, kun seuraava hallitus aloittaa työnsä. Kolmannen sektorin toimijoilla on tärkeä työ, ei vaan kohdemaissa, mutta myös kotimaassa, missä ruohonjuuritason aktiivisuus on tärkeä osa sivistysvaltiota. Toiminnan alas ajaminen olisi suuri tappio Suomelle. Uskon kuitenkin, että tämä toiminta jatkuu suomalaisessa yhteiskunnassa.
Suomella on sivistysvaltiona tärkeä rooli globaalin köyhyyden poistamisessa ja koulutustason nostamisessa. Kehitysavun määrää tulisi nostaa niin, että 0,7 rajaa saavutetaan mahdollisimman nopeasti. Käytännössä kansalaisjärjestöjen työ on tärkeää, ja jatkossakin niitä tulisi käyttää. Meillä on vankkaa osaamista demokratian rakentamisessa ja osaamisemme koulutuksen alalla on huomattu maailmanlaajuisesti.
Matti Vanhanen:
Vaikutuksia pitää tarkastella ensisijaisesti kehitysyhteistyön kohdemaissa, mihin avulla pyritään vaikuttamaan. Useita avustusohjelmia on jouduttu lakkauttamaan, ja niillä on paikallistasolla suurtakin merkitystä. Isossa kuvassa maailman virallinen kehitysapurahoitus (ODA) on kuitenkin pysynyt vuosikaudet tasoltaan vakaana ja sen osuus kaikista kehitysmaihin suuntautuvista rahavirroista noin kymmenyksessä. Suomen maineeseen en usko tulleen suurta kolausta, mutta kyllä Suomen pitää elää kuten se opettaa. Naiset, tytöt, demokratia, luonto, oikeusvaltio, pakolaisuuden ehkäisy, ihmisoikeudet, ja sananvapaus on näyttävä muissakin kuin juhlapuheissa. Omalla pääministerikaudellani kehitysyhteisövarojen kokonaismäärää kasvatettiin runsaasti. Siitä huolimatta ymmärrän sen, että nykytilanteessa Suomen on apua antavana maana laitettava omakin taloutensa tasapainoon. Vaihtotaseen alijäämässä elävä maa ei loputtomiin voi auttaa toisiaan ellei se välillä huolehdi omasta maksukyvystään.
0,7 %:n osuus BKTL:sta on taso, jolle Suomen pitää kehitysyhteistyörauhoituksessa päästä. Laatisin realistisen suunnitelman, kuinka tuohon tasoon päästään. Tätä johtamani ulkoasiainvaliokunta vaatii hallitukselta viime syksyisessä budjettilausunnossamme. Sen ohella valtiojohdon on systemaattisesti pidettävä agendalla näitä asioita valtioiden johtajia tavatessa. Yksin tekemällä apu jää kovin paikalliseksi, vaikka se sellaisenaankin on arvokasta. Lisärahaa tarvittaisiin erityisesti äärimmäisen köyhyyden torjumiseksi, mutta sen rinnalla kehitysvaroja pitää käyttää vivuttaaksemme yksityisiä investointeja erityisesti Afrikkaan. Se on ainoa tapa, jolla voimme auttaa kymmenien miljoonien uusien työpaikkojen syntymisessä, joita afrikkalaiset kipeästi tarvitsevat. Jos Aasiassa bisnes löysi lopulta mahdollisuutensa markkinaperusteisesti, saattaisi Afrikassa olla hyvä käyttää houkuttimena myös julkista pääomaa. Siksi tarvitsemme miljardien suuruisen investointiohjelman. Siinä tarvitsemme koko EU:n, Kiinan ja mielellään Pohjois-Afrikan panostusta.
Paavo Väyrynen:
Hallituksen kehitysyhteistyöhön kohdistamat leikkaukset ovat valitettavia ja kansalaisjärjestöjen tuen leikkaaminen paha virhe. Kansalaisyhteiskunnalla ja järjestöillä on tärkeä rooli kehitysyhteistyössä, ja elinvoimainen, riippumaton ja monimuotoinen kansalaisyhteiskunta on ratkaisevan tärkeää maan kehityksen ja vakauden kannalta. Valitettavasti kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuudet ovat kaventuneet viime vuosina ympäri maailmaa monella tapaa, ja Suomen tulisi tukea kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksien vahvistamista ja edistää vuoropuhelua ja hyviä käytäntöjä sen toiminnan turvaamiseksi.
Köyhyyden poisto on Suomenkin kehityspolitiikan keskiössä, ja siihen päästään vain johdonmukaisella, kaikkia kehityksen ulottuvuuksia huomioivalla politiikalla. Kehitysrahoituksen taso pitäisi olla sellainen, että se turvaa pitkäjänteisen kehitysyhteistyön ja vastaa Suomen kansainvälisiä sitoumuksia.