Kirje ulkoasiainministeriölle

 

WILPFin Haweenka- hankkeen somalialaiset seminaarivieraat saivat kielteiset viisumipäätökset Suomen Etiopian suurlähetystöstä päivää ennen heidän Suomen matkaansa. Vastalauseena tälle päätökselle WILPFin puheenjohtaja Marianne Laxén ja hankekoordinaattori Emilia Fagerlund lähettivät alla olevan selvityspyynnön ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojalle, kehitysministeri Heidi Hautalalla sekä ulkoasiainministeriön viisumiosastoon. Ruotsinkielinen YLE kirjoitti viisumikiellosta nettisivullaan 6.9.2012.

 

ULKOASIAINMINISTERIÖ/KANSALAISPALVELUT

Järjestömme WILPF, Suomen osasto, sai ulkoasiainministeriöltä viestintä- ja kehityskasvatustukena 16 000 euroa Somaliaa naisnäkökulmasta tarkastelevaan hankkeeseen. Hankkeen suunnitelmiin kuului somalialaisten naisten kokemuksia esittelevän julkaisun kirjoittaminen sekä samoja teemoja käsittelevän seminaarin järjestäminen. Seminaariin kutsuttiin puhujiksi kaksi Somaliassa työskentelevää, Djiboutin ja Etiopian kansalaisuudet omaavaa naisaktivistia, jotta suomalaisella yleisöllä olisi mahdollisuus saada ajantasainen kuva Somalian tilanteesta naisten itse kokemana ja näkemänä. Halusimme hankkeellamme myös kehittää naisjärjestöjen kansainvälistä yhteistyötä Suomen ja Somalian välillä. Ulkoasiainministeriö hyväksyi nämä suunnitelmat hyväksyessään hankesuunnitelman.

Suomen Etiopian suurlähetystö päätti kuitenkin evätä somalialaisten seminaarivieraidemme pääsyn Suomeen. Vierailua edeltävänä päivänä lähetystö antoi kielteisen päätöksen molempien puhujien viisumihakemuksille. Syyksi ilmoitettiin, että lähetystöllä ei ole riittäviä takeita siitä, että vieraat vierailunsa päätteeksi palaavat takaisin kotimaihinsa Etiopiaan ja Djiboutiin. Päätös tuli siitä huolimatta, että olimme lähettäneet lähetystölle asialliset ja runsaat viisumihakemuksia tukevat dokumentit. Näihin dokumentteihin lukeutui muun muassa vieraille varatut edestakaiset lennot, hotellivaraukset, kutsukirjeet sekä kirjallinen ilmoitus siitä, että vastaamme vieraiden ylläpidosta päivärahoja myöten.

Painavista ja oikeellisista todisteista huolimatta vieraamme ja agendamme ei katsottu olevan tarpeeksi luotettavia. Vieraamme ovat työssäkäyviä kansalaisaktivisteja, jotka ovat sitoutuneet oman maansa kehityksen tukemiseen. Heillä on useita velvollisuuksia ja toimia niin Somaliassa kuin asuinmaissaan, joihin he olisivat pikaisesti palanneet Suomen vierailun jälkeen. Heidän intresseissään ei ollut jäädä Suomeen tai johonkin muuhun EU-maahan.

Kysymme nyt; miksi ulkoasianministeriön alaisuudessa toimiva konsulaatti ei katsonut ulkoasiainministeriön tuella toteutettavaa vierailua asialliseksi? Harrastetaanko lähetystöissä jo niin aggressiivista ennaltaehkäisevää maahanmuuttopolitiikkaa, että jopa ulkoasiainministeriön tukemien hankkeiden  vierailta estetään maahantulo ?

Helsingissä 6.9.2012

Marianne Laxén, puheenjohtaja, WILPF, Suomen osasto

Emilia Fagerlund, hankekoordinaattori, WILPF, Suomen osasto

 

 

Kommentoi